Kun sukunimeni kuultiin ja kirjoitettiin riittävän monta kertaa väärin, ymmärsin isäni fiksuuden. Kehitin myös oman kikkakolmoseni, joka varmistaa, että nimi menee oikein.
Lukiessani Kotuksen blogia siitä, miksi kuulo ja muisti pettävät, kun kyse on nimistä, palasin ajassa taaksepäin.
Nuoruudessa naureskelin isäni tavalle vastata puhelimeen. Kavereideni mukaan nimen lausumisen aikana pystyi melkein nukahtamaan, se oli niin rauhallista.
Siperia opetti
Vuodet kuluivat. Minä muutin pois kotoa ja aloin hoitamaan omia asioitani. Sain kertoa nimeni viranomaisille, virkailijoille, myyjille, asiakaspalvelijoille, haastateltaville, uusille tuttavuuksille…
Taivaisesta tuli muun muassa Toivonen, Toivanen, Toivainen, Toivanainen, Taavitsainen ja Tahvanainen. Bonuksena Mikko muuttui silloin tällöin Mikaksi.
Tämä tuotti hupia, varsinkin muille.
Nimen korjaaminen turhautti
Siitä oli myös vaivaa, koska nimi piti korjata oikeaksi. Silloin tajusin, että isäni ei turhanpäiten lausunut nimeään rauhallisesti. Se oli harkittu tyylikeino, joka vähensi virheitä.
Siihen loppui naureskelu. Aloin lausumaan sukunimeni erittäin s-e-l-k-e-ä-s-t-i.
Kehitin oman kikkani
Kehitin myös oman kikkakolmoseni. Mikäli minulla on pienikin epäilys, että keskustelukumppani ei ole saanut kiinni nimestä, sanon näin: ajattele Isä Taivaista, niin nimi menee oikein.
Tämän kehotuksen jälkeen kukaan ei ole onnistunut kirjoittamaan nimeä väärin.
Lue myös nämä 👇
- 7 harmaata eminenssiä, joita sinun kannattaa seurata
- Suomen kielen päivityspaketti – ota tästä uudissanat käyttöön!
- Kokeile kalevalaista lauseenjäsenkorjausta – kielijumit kuntoon!
- Näin vältät kuntosaliharjoittelun hyödyt –13+1 tehovinkkiä
- Uusi suosikkilaji – sosiaalinen kuviokellunta ilahduttaa kanssaihmisiä