Risuparta – mikä se on?

Risuparta on hoitamaton ja ruokkoamaton kokoparta. Risuparran saa, kun antaa karvojen rehottaa riittävän kauan, eikä hoida partaa mitenkään – ei rajaa, trimmaa tai muotoile. 

Risuparta on pitkä parta. Kun parta kasvaa pituutta, se alkaa sojottaa eri suuntiin ja lopputulos on epätasainen. Tämä johtuu siitä, että yksittäiset partakarvat kasvavat eri tahtia.

Harottavat partakarvat muistuttavat risuja tai risukkoa. Siksi lopputulosta kutsutaan risuparraksi. Se ei ole kehu, vaan sanassa on halventava sävy.

Risuparta ei ole kunnon parta vaan jotain vähempiarvoista.

Risuparta on haukkumasana

Risuparta voi tarkoittaa myös henkilöä, jolla on risuparta. Tällöin se on haukkumasana ja leimakirves, jota voi heilutella. Ympäristöaktivistit ovat olleet yksi suosikkikohteista.

1960-luvulla nuoruutensa elänyttä ja poliittisesti aktiivista sukupolvea alettiin myöhemmin kutsua risupartaradikaaleiksi. Muun muassa politiikassa uraa tehneet Erkki Tuomioja, Ilkka Taipale ja Terho Pursiainen ovat tämän sukupolven edustajia.

Kun nuorille miehille alkoi kasvaa parta, he eivät ajaneetkaan sitä pois. Silloin sileä leuka oli normi, ja parran avulla oli mahdollista kapinoida sovinnaisia arvoja vastaan. Vakosamettinen pikkutakki oli keskeinen osa risupartaradikaalin univormua.

Vanhan ylioppilastalon valtaus 25.11.1968 Helsingissä oli porukalle tärkeä sukupolvikokemus, josta on riittänyt muisteltavaa tähän päivään asti. Tempaus oli osa eurooppalaisen opiskelijaliikkeen radikalisoitumista.

Klikkaa itsellesi talteen ilmaiset parran kasvatusohjeet (PDF). Siinä ei tarvitse näpytellä edes omaa meiliosoitetta tai kengännumeroa vastineeksi.

Lue myös nämä 👇

 

Hyvä pointti, jätä kommentti!Peruuta vastaus

Exit mobile version