7 harmaata eminenssiä, joita sinun kannattaa seurata

Vallankäyttäjiä on monenlaisia: Toiset johtajat edestä ja toiset takaa, mutta harmaat eminenssit käyttävät vaikutusvaltaansa kulisseissa. Listasimme Suomen merkittävimmät taustavaikuttajat, joita sinun kannattaa seurata, mutta et voi, koska emme paljasta heidän nimiään.

Mistä tunnistaa ajatusjohtajan? Ei tarvitse tunnistaa, hän kertoo sen ihan itse LinkedIn-profiilissaan.

Mitä ajatusjohtaja tekee, kun hän löytää oman nimensä ajatusjohtajia listaavasta blogista? Esittää yllättynyttä, nöyrää ja kiitollista, että on päässyt mukaan niin kovaan joukkoon. 🙏

Tämä performanssi on win-win -tilanne niin listan tekijälle kuin listalle päässeille. Kyseessä on niin vakiintunut genre, että kaikki osapuolet hallitsevat oman roolinsa esityksestä.

Kaikilla vaikuttajille ei ole virallista asemaa

Keynote speakerit, somekellokkaat ja influensserit hinkuvat huomiota ja pyrkivät valokeilaan, mutta näin ei ole kaikkien vaikuttajien laita.

Harmaa eminenssi tarkoittaa vaikutusvaltaista neuvonantajaa, tukijaa tai avustajaa, joka toimii salaa tai vailla virallista asemaa. 

Taustavaikuttaja käyttää eduskunnan takaovea, koska ei kaipaa julkisuutta. Hän on niin tavallisen näköinen, ettei kukaan edes muista kasvoja. Paitsi ne oikeat ihmiset.

Perinteisesti harmaat eminenssit ovat huseeranneet politiikan kabineteissa, mutta aivan samalla tavalla taustavaikuttajat istuvat myös elinkeinoelämän ja yrityksien neukkareissa.

Johtaja tarvitsee neuvonantajia, olipa kyseessä julkinen tai yksityinen sektori.

Tässä ovat Suomen vaikutusvaltaisimmat harmaat eminenssit. 👇

1. Erityisavustaja Varma Vastinesluoma

Puoluetoimistolla puhutaan, että Varma on ministerin oikea ja vasen käsi, joka huolehtii, ettei esihenkilö joudu ikinä ikävään välikäteen. Häntä kuuntelevat jopa poliittiset vastustajat.

2. Tutkija Esko Eurola

Esko ei viisastele akateemisessa norsunluutornissa, vaan rakentaa siltoja tutkimuksen ja talouspoliittisen päätöksenteon välillä. Siksi hänen näkemyksiään kuunnellaan myös Arkadianmäellä.

3. Toimittaja ja kirjailija Kauno Kirjavainen

Kauno aloitti uransa politiikan toimittajana, mutta vaihtoi lajia, kun kirjamyynti alkoi kantaa. Tämä sivistynyt seuramies on tuttu vieras yhdessä jos toisessakin Meilahden alueen virka-asunnossa.

4. Senior Vice President Public Relations Siiri Siltasalmi

Siiri on kartalta toimialansa lainsäädännön valmistelusta, eikä hän koskaan kuule uudistuksista median kautta. Hän tuntee henkilökohtaisesti ministeriön keskeiset virkamiehet.

5. Yhteiskuntasuhteiden johtaja Eeva Etuaho

Eeva on Hakaniemen lobbarien aatelia, joka ei hyydy edes pitkälle yöhön venyvissä neuvotteluissa. Hän tietää ja ymmärtää, milloin pitää jyrätä ja milloin edetä hienovaraisesti.

6. Johtaja asiantuntija Jonne Jäävilä

Jonne hankki kannuksensa Nuorkauppakamarissa, josta hänet poimittiin Etelärannan ykkösketjuun. Hän uskoo vakaasti markkinatalouden ja ilmaisten lounaiden voimaan.

7. Toimitusjohtaja Viivi Valtasaari

Viivi oli itse aktiivipoliitikko ennen kuin loikkasi viestintätoimiston vetäjäksi. Nykyisin hän auttaa asiakkaita luomaan parempia liiketoimintaympäristöjä omien suhteidensa ja verkostojensa avulla.

Jälkinäytös

Harmaa eminenssi ei pidä blogia tai podcastiä. Hän ei jaa jokaista kirjoitusta tai jaksoa some-kanavissa omalla nimellään ja naamallaan. 

Taustavaikuttaja pyrkii saamaan huomiota ajamalleen asialle eikä itselleen. Hän on epäonnistunut, jos nimi päätyy tällaiselle listalle. 


Hyvä pointti, jätä kommentti!Peruuta vastaus

Exit mobile version