Millainen on minun partani tarina? Millaisia partatyylejä on ollut kasvoilla vuosien varrella? Ja se tärkein kysymys: Miksi?
Ensimmäiset haituvat ilmestyivät yläasteella. Ajoin ne pois, koska eri suuntiin sojottavat harvat ja kiharat karvat eivät olleet uskottava ilmestys.
Lukiossa karvat alkoivat kasvaa kunnolla, ja silloin kasvatin ensimmäisen kerran parran. Siitä lähtien minulla on ollut karvoja naamassa lyhyitä poikkeusjaksoja lukuun ottamatta.
Vain armeijassa olen ajanut parran päivittäin. Sielläkin oli onneksi leirejä, joiden aikana karvat saivat rehottaa vapaasti.
En ole koskaan innostunut jokapäiväisestä parranajosta. Siihen on pari syytä. Tykkään parroista, ne näyttävät minusta komeilta. Lisäksi olen laiska.
Aamuisin on muutakin tekemistä kuin kohdella kaltoin kasvojen ihoa. Kun olen siihen ryhtynyt, olen suosinut höylää ja vaahtoa. Sähkökonetta käytin vain lyhyen aikaa haituvien nitistämiseen.
Varmasti moni partaheppu on vaikuttanut karvaintoiluuni. Beatlesin Abbey Road -levynkannesta löytyy kuitenkin ensimmäisen partaesikuvani.
Vuonna 1969 John Lennonilla oli hillitön limppuparta. Kuvat siltä ajalta tekivät vaikutuksen herkässä ja vaikutuksille alttiissa iässä olleeseen nuoreen mieheen.
Lukiossa luultavasti ajattelin ensimmäisen kerran, että haluan ison parran. Kasvatin sellaisen 25 vuotta myöhemmin.
1. Sänkiparta
Millin tai kahden sänkiparta on ollut suosikkini. Minulla on ollut paljon muitakin partatyylejä, mutta olen aina palannut tähän rentoon ja tyylikkääseen klassikkoon.
Yksi syy on helppohoitoisuus. Se riittää, että kerran viikossa trimmaa parran ja siistii kaulan vaahdolla ja höylällä. Muuten leukaperille ei tarvitse tehdä mitään.
2. Koko parta
Sänkiparrasta on vain parin viikon matka koko partaan. Joskus olen tehnyt sen reissun tarkoituksella, toisinaan trimmaaminen on yksinkertaisesti unohtunut.
Kaulan olen kuitenkin aina rajannut, koska parta näyttää näin paljon siistimmältä.
Tyypillisesti olen antanut parran kasvaa parista viikosta kuukauteen – joskus parikin kuukautta, mutta en sen enempää. Sitten olen laittanut rehottavat karvat aisoihin 3–5 millin trimmauksella.
3. Pukinparta
Pukinparta eli goatee koristi yhdessä vaiheessa miesten kasvoja Hollywoodista Huittisiin. Niin minunkin. En ole immuuni ympäristön vaikutuksille.
Enimmäkseen olen pitänyt viiksiä pukinparran kanssa, mutta toisinaan olen ajanut viikset pois. Joskus olen jättänyt vain pienen parran leuan kärkeen.
4. Pulisongit
Poskipartani kasvu ei ole yhtä voimakasta kuin se, mitä leuan alta puskee. Varmaan siksi pulisongit eivät ole olleet se juttu minulle.
On minulla ollut joskus pelkät pulisongit, mutta useimmiten olen yhdistänyt pularit pukinpartaan tai viiksiviritelmiin. Harvoin ne ovat yksinään riittäneet.
5. Tupsu huulen alla
Sileäksi ajeltu leuka on ollut vielä vähemmän minun juttuni kuin pulisongit. Minusta on ollut mukava pitää aina edes vähän karvaa kasvoissa.
Vaatimattomin koristus on ollut kolmionmuotoinen tupsu alahuulen alla. Se on ollut siellä ikään kuin muistuttamassa, että naamassa on karvapotentiaalia.
Parin päivän sänki on vahvistanut tätä vaikutelmaa.
6. Viikset
Yksinäiset viikset kasvoilla olivat minulle pitkään kauhistuttava ajatus. En halunnut sellaisia, koska mielleyhtymät olivat epämieluisia.
Ensimmäiset viikseni kasvatin vitsinä ja sosiaalisena kokeiluna. Ne olivat rekkamiesten suosimaa mallia, jotka jatkuivat kahvoina leukaan asti.
Päätin, että ajan viikset pois heti, kun joku huomauttaa niistä ensimmäisen kerran. Siihen meni kolmisen kuukautta ennen kuin yksi työkaveri kysyi, miksi minulla on tuollaiset viikset.
Sen jälkeen rekkamieslook sai kyytiä.
Toisella kerralla olin liikkeellä tosissani. Kasvatin perusviikset alahuulen alla olevan tupsun seuraksi. Yhdistelmä toimi ilman ikäviä mielleyhtymiä.
Sitten puraisi hipsterikärpänen. Katsoin Youtube-videosta ohjeet ja aloin kasvattaa viiksenkärkiin pituutta. Parin kuukauden kuluttua viikset sai vahan avulla muotoiltua Hercule Poirot’n tunnetuksi tekemän handlebar-mallin mukaisesti kiekuralle.
Tykkään handlebar-viiksistä, koska ne ovat hauskat ja herrasmiesmäiset. Tulen joka kerta hyvälle tuulelle, kun näen peilistä kiekuraviikset. Ei lainkaan huono tapa aloittaa aamut.
7. Iso parta eli metsuriparta
Handlebar-viiksistä muodostui tavaramerkki, josta minut tunnettiin. Herra Poirot’n vuoksi ajattelin, että tällaiset viikset eivät kaipaa seuraa kasvoille.
Sitten näin Gentleman’s Quaterly -lehdessä miesmallin, jolla oli muhkea parta ja handlebar-viikset. Yhdistelmä oli niin hieno, että päätin kokeilla, kasvaisiko minulle samanlainen parta.
Aloitin kokeilun kasvattamalla kesäparran, ja sen lopputulos näkyy yhä edelleen kasvoillani. Kasvatusprojektissa kului tippa jos toinenkin partaöljyä.
Minulla on ollut iso parta vuodesta 2014 lähtien. Aluksi muotoilin viikset vahalla. Kun parta venähti pidemmäksi, annoin myös viiksien kasvaa suuremmiksi ja luovuin vahan käytöstä.
Viikseni kaartuvat ilman vahaakin. Lisäksi luonnollinen look sopii mielestäni paremmin ison parran kanssa. Mittasuhteet ovat paremmin kohdallaan.
Parran kanssa pitää viihtyä
Kasvokarvojen kanssa leikkiminen on ollut minulle helppo tapa saada vaihtelua tyyliin. Eikä sen takia ole tarvinnut mennä edes parturiin. Trimmerillä pärjää hyvin, jos on lyhyt parta. Ison parran kanssa kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen, mutta kyllä muotoilu onnistuu kotioloissakin.
Olen aina valinnut sellaisen partatyylin, jonka kanssa viihdyn. Näin on jaksanut katsella omia kasvoja peilistä. Muiden motiiveista voit lukea täältä.
Minulla on ollut parta niin kauan, että en osaa ajatella itsenäni ilman sitä. Parta on kasvanut kiinni identiteettiini.
Klikkaa itsellesi talteen ilmaiset parran kasvatusohjeet (PDF). Siinä ei tarvitse näpytellä edes omaa meiliosoitetta tai kengännumeroa vastineeksi.