Tämä ilkeä loukkaus ei ole nettitrollin käsialaa. Se on Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan kynästä. Mitä Bob Dylanin tilityksestä voi ottaa opiksi?

Bob Dylan on niitä lauluntekijöitä, joiden levyiltä voi tarkistaa, mitä kotiin kuuluu. Eksät ja nyksät ovat saaneet vuosien varrelle kyytiä, vaikka artisti itse kiistää tekstien yhteydet omaan elämäänsä.

Dylan on tehtaillut uransa aikana parisuhdetilityksiä, mistä voi päätellä, että mies ei ole helpoimmasta päästä ihmisiä. Ristiriitojen määrä on kiinni omasta luonteesta: rauhallisella niitä on vähemmän, kuumakallella enemmän.

Jokaisessa asiassa – varsinkin ihmissuhteissa – on kaksi puolta. Omaelämänkerrallisen aineksen käytön ongelma on yksipuolisuus. Artisti julistaa oman versionsa yleisölleen, mutta toisen näkemystä ei kuule kukaan. Voi kysyä, kiinnostaako se edes ketään.

Totuus tulee lapsen suusta

Blood on the Tracks -albumi vuodelta 1975 on yksi omista suosikeistani. Sitä pidetään muutenkin yhtenä Dylanin parhaista levyistä.

Bob Dylan on kieltänyt, että levy liittyy aviokriisiin silloisen vaimon Sara Dylanin kanssa. Kaksikon poika, Jakob Dylan on haastattelussa sanonut, että levyn laulut kertovat hänen vanhemmistaan. Oli niin tai näin, avioero oli tosiasia pari vuotta levyn ilmestymisen jälkeen.

Levyllä on monta hienoa laulua, joista Idiot Wind on henkilökohtaisin. Jopa Dylanin omalla mittapuulla maestro on erityisen ilkeällä tuulella tässä kappaleessa. Se on täynnä katkeruutta, kipua, sydänsurua. On siinä toivoakin, mutta ei mennä asioiden edelle.

Parisuhteen raunioilla

Laulu alkaa tarinalla, joka alleviivaa, että kyseessä on fiktio eikä oma elämä. Tuntemattomat tahot vainoavat kertojaa, ne syöttävät lehdistölle valheellisia juttuja.

They say I shot a man named Gray
And took his wife to Italy
She inherited a million bucks
And when she died it came to me
I can’t help it if I’m lucky

Kun kuulija on kuljetettu mielikuvitusmaailmaan, päästään itse asiaan eli parisuhteen raunioille. Kertoja on turta, häntä kammoksuttaa kaikki, mihin toinen on koskenut.

I can’t feel you anymore
I can’t even touch the books you’ve read
Every time I crawl past your door
I been wishin’ I was somebody else instead

Täyslaidallinen loukkauksia

Tämä on vielä kevyttä tunteiden perkailua. Kertosäkeessä luovutaan kaikista pidäkkeistä, se on myrkyllinen ja ilkeä. Lyyrikon mielestä suhteen toinen osapuoli on sellainen taliaivo, että autonomisen hermoston säätelemä hengitys on tälle liian haastava tehtävä.

Idiot wind
Blowing every time you move your teeth
You’re an idiot, babe
It’s a wonder that you still know how to breathe

Kappale ei ole kuitenkaan pelkkää yksisilmäistä parjausta. Kertoja vyöryttää omaa tuskaansa, mutta häneltä löytyy ymmärrystä toiselle. Ongelmat kiteytyvät siihen, että kumpikaan ei viime kädessä pysty ymmärtämään toista.

You’ll never know the hurt I suffered
Nor the pain I rise above,
And I’ll never know the same about you
Your holiness or your kind of love
And it makes me feel so sorry

Yksi vai kaksi idioottia?

Oivallus johtaa lopuksi puhdistautumiseen, ja syyttelylle laitetaan piste. Kertoja on huomannut, että vikaa on molemmissa. Syyllisyys menee jakoon kuin lusikat.

We’re idiots, babe
It’s a wonder we can even feed ourselves

Jälkisanat: Katkeruus sopii harvoille

Kun on poikkeuksellisen taitava ja lahjakas, pystyy muuttamaan henkilökohtaisen katkeruuden taiteeksi. Tällöin sallitaan kielenkäyttö ja tyyli, joka ei ole yleisesti suotavaa.

Jos olet Nobel-tason kynäniekka, anna palaa. Muuten mölyt kannattaa pitää omassa mahassa.